Hyviä uutisia Reilun kaupan kotisaarelta

Erkki Toivanen, Lontoo

Vuoden vaihtuessa oli ilmeistä, ettei taloustaantuma ole pahemmin koetellut Reilun kaupan tuotteita, pikemminkin päinvastoin. Jotkut uskaltavat jo toivoa, että yhteisestä asiastamme olisi vihdoin tulossa kansanliike. Reilun kaupan tuotteita on Britannian markkinoilla nyt yli
4 500. Se näyttäisi osoittavan, että eettiset arvot painavat vuosi vuodelta enemmän yhä useampien kansalaisten ostopäätöksissä. Monet heistä sanovat oivaltaneensa, että Reilu kauppa tarjoaa uskottavimman ja toimivimman tavan vaikuttaa välittömästi oikeudenmukaisemman maailman syntymiseen. Se koskee myös yrityksiä: Reilun kaupan tuotteita myyvät yrittäjät ovat pysyneet uskollisina eettisille arvoille, mutta toimivat tietenkin myös oman etunsa nimissä, koska kysyntä on edelleen kasvussa. Nousukierre jatkuu.

Britanniassa Reilun kaupan kaupunkien ja kuntien lukumäärä on sekin kohonnut vuosi vuodelta tasaisesti kohti viidensadan rajaa. Luoteis-Englannissa sijaitseva 4 000 asukkaan Garstang oli julistautunut maailman ensimmäiseksi Reilun kaupan kaupungiksi vuonna 2001. ”Garstang: The World’s First Fairtrade Town” lukee nyt liikennemerkeissä ja t-paidoissa. Tuon pikkukaupungin innostavaa esimerkkiä on seurannut muualla maailmassa yli 300 kaupunkia. Rooma, Kööpenhamina ja Dublin ovat tehneet pääkaupunkeina seuraa Lontoolle ja Walesin Cardiffille.

Länsi-Englannissa sijaitseva Bristol juhli viime vuonna ensimmäistä viisivuotiskauttaan Reilun kaupan kaupunkina järjestämällä muotinäytöksen. Vaatteissa käytetty puuvilla oli Reilun kaupan puuvillaa, joka oli tuotettu Reilun kaupan eettisten arvojen mukaisesti.

Tämä on silti vasta alkua, sillä viime vuonna brittienkin jokaisella ostosmatkalla Reilun kaupan tuotteisiin keskimäärin käyttämä rahamäärä nousi lopultakin vain muutaman pennosen – £1.39:stä 1.42:een. Mutta esimerkiksi luomutuotteiden kaupassa tapahtui selvää laskua hintatietoisten perheellisten palatessa huokeampiin teollisesti tuotettuihin elintarvikkeisiin. Siksi on syytä muistaa ja muistuttaa, että talouskriisi koettelee sittenkin ankarimmin kehitysmaiden tuottajia ja asukkaita – ja että meistä useimmilla on kaikesta huolimatta edelleen varaa maksaa ruoastamme enemmän.

Hyvien uutisten ohella täältä on kerrottavana yksi vakava aihe huoleen. Kun makeisteollisuuden jätti, pian 200 vuotta vanha kunnianarvoisa Cadbury ilmoitti siirtyvänsä käyttämään Reilun kaupan kaakaota suklaatuotteissaan, se oli tervetullut jymyuutinen ennen kaikkea Ghanan tuottajille. Nyt amerikkalainen Kraft on ostanut Cadburyn. Emme vielä tiedä, noudattaako Kraft Cadburyn tekemiä Reiluun kauppaan liittyviä sopimuksia kaakaoviljelmien kanssa. Toinen monikansallinen jättiläisyritys, sveitsiläinen Nestlé, on puolestaan laajentanut Reilun kaupan suklaan käyttöä omissa tuotteissaan. Joulukuussa se ilmoitti että sen valmistamat Isossa-Britanniassa ja Irlannissa myytävät Kit Kat -suklaakeksipötköt ovat vastedes Reilun kaupan tuotteita. Niitä myydään Britanniassa ja Irlannissa miljardi kappaletta vuodessa!

Sainsbury´s-supermarketketjun hyllyille on ilmaantunut laaja valikoima Reilun kaupan teetä Intiasta ja Itä-Afrikasta. Enää ei minunkaan tarvitse käydä ostamassa sitä Marks & Spencerin myymälöistä, minne se tuli kymmenisen vuotta sitten – ja mistä sain ensimmäisen kosketuksen Reilun kaupan tuotteisiin.

Kirjoittaja on Reilun kaupan lähettiläs Erkki Toivanen

Reilun kaupan lähettiläänä 23 päivää

23.1. lauantai

No niin, vuoden alusta olen ollut toinen Suomen Reilun kaupan lähettiläistä. 23 päivää tarkalleen. Suuri osa noista päivistä on mennyt sitkeän flunssan ja sen vielä sitkeämpien jälkitautien kourissa, ja harmillisen vähäisessä määrin olen ehtinyt täyttää tehtävääni… mutta onneksi päiviä on vielä paljon jäljellä eikä itse tehtävä pääty lähettiläskauden jälkeen. Reiluus on arvo, jonka takana olen seisonut siitä alkaen, kun pienenä koululaisena näin punaista kohdatessani epäoikeudenmukaisuutta ja alistamista ja korotin, ujoudestani huolimatta, ääneni vakaumukseni puolesta, eikä minulla ole syytä eikä aikomusta luopua koskaan reiluuden periaatteen edistämisestä.

Ikävän epäreilujen merkkien alla vuosi on kyllä alkanut. Tällä kertaa syynä suurimpaan epäreiluuteen ei ole ihmisen harjoittama riisto vaan luonnon oikut, jotka lyövät lyötyä. Haiti oli jo ennestään maailmassa onnettoman luuserin asemassa, ruman historiansa ja sekavan politiikkansa ja taloutensa uhri, ja tuhoisa maanjäristys on sama kuin katujyrä olisi ajanut sanomalehtiin kääriytyneen heikkokuntoisen asunnottoman yli. Toivoisi, että nyt kun maailma on huomannut Haitin, se ei unohtaisi sitä saman tien, ja että maa autettaisiin jaloilleen reilusti, eikä vain omaa etua ajatellen. Että katastrofin tuhkasta nousisi jotain hyvää ja kestävää.

Toivoa pitää, silloinkin kun tilanne näyttää toivottomalta, koska ilman toivoa ei ole liikettä eteenpäin. Toivo ei ole minulle sokeaa optimismia tai korkealentoisia filosofisia teorioita, vaan silkkaa käytännöllisyyttä: arkista uskoa siihen, että aina voi tehdä jotain, vaikka kuinka pientä, ja että yhden ihmisen pienellä teolla, jopa pienellä ajatuksella on merkitystä. Eikö ole hienoa ajatella, että minä olen toimija maailmassa? Eikö se voimauta, jos käytän tämän hetken psykologista muotisanaa? Minulla on aavistus, että suuri osa ihmisten masennuksesta länsimaissa johtuu avuttomuuden tunteesta. Uskoo, ettei mikään ole hallussa, ei maailma eikä oma elämä. Tässä tilanteessa kyynikot jaksavat mutista mantraansa siitä, että on naiivia kuvitella vaikuttavansa, kun ihminen on niin heikko ja mitätön ja kaikki on turhaa ja naurettavaa. Ehkä onkin kosmoksen mitassa, jos ajattelee, että aurinko todennäköisesti räjähtää viiden miljardin vuoden päästä ja maapallosta ei paljon jää jäljelle. Mutta ihmiselämän mitassa mikään ei ole turhaa.

Asiaan. Tai asiaahan tuo edelläpuhuttukin oli. Mihinkäs muuhun Reilu kauppa perustuu kuin siihen, että sinä, juuri SINÄ SIINÄ, voit vaikuttaa siihen, että maailman kauppa ja sitä myötä maailman muutkin asiat olisivat nykyistä reilummin järjestetty.

Olin viime marraskuussa kahden viikon matkalla Jaavalla ja Balilla, Indonesiassa jonka historia on täynnä epäreiluja tekoja ja ratkaisuja, epäreilua kauppaa ja politiikkaa. Olin turistiryhmän kulttuuriopas ja asiantuntija ja pelkään, että päästin moraalisen tuohtumukseni hyvin epäammattimaisesti näkyviin, kun kerroin matkakumppaneilleni siirtomaa-ajasta ja Alankomaiden taloudellisesta riistosta Indonesiassa.

Siirtomaa-Intian vääryydet ovat saaneet paljon laajemmin näkyvyyttä maailmassa, ja britit ovat olleet myös valmiita itsekritiikkiin, joka on näkynyt selvästi suosituissa elokuvissa ja tv-sarjoissa. Gandhi ja Kuningattaren jalokivi tulevat ensimmäisinä mieleen. Alankomaat eivät ole pystyneet samaan ja harvat tietävät, miten julmaan sortoon maa syyllistyi Indonesiassa ja miten vastahakoisesti se luopui alueista, joiden tuotteilla ja työvoimalla se oli tehnyt itsestään vauraan ja vakaan. Vielä 1900-luvun alussa hollantilaiset kävivät Balilla veristä valloitussotaa ja teurastivat tehokkailla moderneilla tuliaseillaan viimeiseen mieheen ja myös naiseen paikalliset hallitsijat ja heidän hoviväkensä ja armeijansa, jotka yrittivät puolustaa maataan keskiaikaisilla miekoilla, keihäillä ja kilvillä. Ihmisten murhaaminen ei riittänyt, palatsit ja muut kauniit vanhat rakennukset piti vielä rosvota ja hävittää maan tasalle. Taas kerran miettii, kummalla puolella olivat siirtomaa-aikana villit ja raakalaiset. En mielelläni ajattele, että 1600-luvun hollantilainen taide, jota arvostan, kuvaa indonesialaisten hiellä ja verellä maksettuja ylellisyystavaroita, asuntoja ja elämänmuotoa.

Pieni lohdutus tulee siitä, että 1600- ja 1700-luvulla käyty maustekauppa ei ollut niin tuhoisaa Indonesian taloudelle, väestölle ja kulttuurille kuin myöhempi kehitys. Kun mausteiden kansainvälisen kaupan laantuminen kaatoi Itä-Intian kauppakomppanian, Hollannin valtio otti alueen haltuunsa 1816 ja siitä se epäreiluus vasta alkoikin. Perinteinen maanviljelysjärjestelmä hävitettiin, itsenäiset viljelijät muutettiin käytännössä maaorjiksi ja pakotettiin kasvattamaan riisin ja muiden elintarvikkeiden sijasta teetä ja kahvia siirtomaaherrojen omistamilla plantaaseilla. Emämaa ja pieni paikallinen eliitti käärivät voitot, muut vaipuivat köyhyyteen.

Nyky-Indonesian kirjallisuuden grand old man Pramoedya Ananta Toer on sanonut, että Indonesiasta tuli kipinä, joka hävitti lopulta koko siirtomaajärjestelmän. Kipinän sytytti hollantilainen siirtomaavirkamies Eduard Douwes Dekker. Hän kirjoitti nimimerkillä Multatuli vuonna 1860 romaanin nimeltä Max Havelaar, joka arvosteli terävästi Alankomaiden riistoon perustavaa kahvintuotantoa Indonesiassa. Kirja herätti suurta huomiota ja sai eurooppalaiset näkemään, minkä päälle heidän hyvinvointinsa oli rakennettu. Paheksunnasta huolimatta kesti kauan purkaa sortosysteemi. Nykyään täytyy pitää huolta, että se pysyisi poissa eikä hiipisi takaisin toisessa muodossa. Reilulle kaupalle on jatkuva tilaus.

Max Havelaar on muuten tuttu meidän Reilun kauppamme sisartavaramerkin nimenä. Alankomaissa 1988 perustettu Stichting Max Havelaar kuuluu suomalaisen Reilun kaupan edistämisyhdistyksen tavoin Reilun kaupan kattojärjestöön FLO:hon. Suomessakin voi ostaa Max Havelaar -merkkistä reilusti tuotettua teetä ja kahvia.

Kirjoittaja Reilun kaupan lähettiläs Virpi Hämeen-Anttila

Kenian kukkateollisuus esillä DocPointissa

DocPoint-dokumenttielokuvafestivaalilla on tänä vuonna tarjolla pysäyttävä dokumentti Blooming business, joka käsittelee ympäristöongelmia ja työntekijöiden oikeuksien polkemista Kenian kukkateollisuudessa. Filmin pääosassa ovat kukkatilojen työntekijät, jotka maalaavat tilojen todellisuudesta järkyttävän kuvan: työntekijöiden oikeuksia poljetaan, esimiehet pakottavat naisalaisensa “tyttöystävikseen” ja tiloilla käytettävät torjunta-aineet tuhoavat Naivasha-järven.

Filmillä haastatellaan työntekijöitä, joiden terveyden kukkatiloilla käytettävät torjunta-aineet ovat tuhonneet. Lisäksi näytetään salaa kuvattu filminpätkä, jossa torjunta-aineruiskutuksia tehdään kasvihuoneissa suojaamattomien työntekijöiden läsnä ollessa ja aivan näiden vieressä.

Omat kokemukseni kukkateollisuudesta ovat onneksi pääasiassa kolumbialaisilta ja ecuadorilaisilta tiloilta, joilla tuotetaan Reilun kaupan kukkia. Niillä esimerkiksi ruiskutukset on hoidettu aivan toisin. Kasvihuoneet suljetaan ruiskutusten ajaksi ja niiden jälkeen tunneiksi, torjunta-aineita käytetään säästeliäämmin, kemiallisia torjunta-aineita korvataan biologisilla ja kokonaan kiellettyjä kemikaaleja on yli sata.

Dokumentin ohjaaja korostaa tuotantoyhtiönsä nettisivuilla, että kukkatilat tekevät myös paljon hyvää, eikä filmiä pidä nähdä yleisenä syytekirjelmänä koko kukkateollisuutta vastaan. Olen näkemäni perusteella samaa mieltä.

Itse en ole törmännyt dokumenttifilmillä nähtäviin törkeyksiin sellaisillakaan tiloilla, jotka eivät ole saaneet Reilu kauppa -sertifiointia. Silti on osoitettu, että sekä Afrikassa että Latinalaisessa Amerikassa on myös paljon sellaisia kukkatiloja, joilla Blooming business -dokumentin kuvaamat sikamaisuudet ovat arkipäivää.

Kuluttajan ongelmana on se, ettei hän aina tiedä, mitkä kukista on tuotettu asiallisissa oloissa ja mitkä eivät. Usein on vaikeaa päästä selville edes kukkien alkuperämaasta, sillä kaupassa kukkien alkuperämaaksi on saatettu merkitä Hollanti, vaikka Hollanti olisi vain kukkien läpikulkumaa. Kuluttajan kannalta Reilussa kaupassa onkin kysymys juuri tästä: kun tuotteessa on Reilun kaupan merkki, myös ulkomaisen kukan alkuperä on tiedossa ja tuotanto-olojen eettisyys on ulkopuolisessa valvonnassa.

Booming business mainitsee myös Reilun kaupan tilat lyhyesti toteamalla, että niillä asiat hoidetaan hyvin. Valitettavasti filmille on kuitenkin päässyt Reilua kauppaa koskeva faktavirhe. Lyhyessä haastattelussa väitetään, että Reilun kaupan ruusuja tuottavat tilat ostaisivat sertifioimattomia ruusuja muualta ja myisivät niitä eteenpäin sertifioituina. Olemme jo korjanneet tämän virheen festivaalilehdessä, mutta koska syytös on aika kova, kerron vielä tarkemmin, mikä väitteessä on vialla.

Elokuvassa annetaan ymmärtää, että suurin osa maailmalla myytävistä kenialaisista ruusuista olisi Reilu kauppa -sertifioituja, mutta sertifioituja tiloja olisi vain muutama. Siten markkinoilla olisi “ylimääräisiä” Reilun kaupan ruusuja.

Todellisuudessa tilanne on täysin päinvastainen. Pelkästään Naivashan alueella on 22 sertifioitua tilaa, ja Reilun kaupan ruusuja tuotetaan Keniassa jopa enemmän kuin niitä myydään. Yksikään kenialainen tila ei pysty myymään koko omaa satoaan Reilun kaupan markkinoille, ja siksi jokainen Reilun kaupan kukkia myyvä tila myy osan Reilun kaupan kriteerien mukaisesti tuotetuista kukistaan maailmalle ilman Reilun kaupan merkkiä.

Väite sertifioimattomien ruusujen väärentämisestä reiluiksi on siis järjetön. Miksi tilat tekisivät niin, kun ne eivät pysty myymään edes kaikkia omia ruusujaan Reilun kaupan ruusuina? Näin toimiessaan ne ottaisivat suuren ja tarpeettoman riskin tulla erotetuksi järjestelmästä.

Luonnollisesti tämmöiset asiat ovat myös valvonnassa. Tiloilla säännöllisesti vieraileva valvoja seuraa kukkien jäljittämistä kasvihuoneelta lajitteluun, pakkaamoon, kylmäsäilytykseen ja lopulliseen pakkaukseen. Matkan varrella kukkien määrät ja merkinnät tarkastetaan moneen otteeseen. Valvoja myös haastattelee ay-liikkeen edustajat sekä tilan työntekijöitä anonyymisti siten, ettei tilan johto tiedä keitä haastatellaan.

On harmillista, että ohjaaja ei tarkistanut faktojaan. Hän ei haastatellut Reilun kaupan järjestelmän edustajia eikä vieraillut yhdelläkään Reilun kaupan kukkia tuottavalla tilalla tarkistamassa filmillä esitettyä väitettä . Tuotantoyhtiön verkkosivuilla hän kertoo vierailleensa ylipäätään vain yhdellä – ei-sertifioidulla – tilalla.

Mutta ehkä ohjaaja ei edes yrittänyt tehdä dokumentista sellaista journalismia, jossa jokaisen faktan on pidettävä paikkansa ja jossa syytösten kohteelle tulee antaa kommentointimahdollisuus. Verkkosivuillaan hän kuvaa filmiään ja omaa työtään seuraavasti:

“I started the film as an artist and with human interest point of view.[...] I am a filmmaker not a journalist. I make a personal portrait about Naivasha and the people I have met: their lives, their believes, their struggles, and their hopes and dreams. My film shows the complexity of existence of human kind in our new globalizing world.”

Tässä dokumentti onnistuu erinomaisesti. Muutenkin se on ehdottomasti katsomisen arvoinen muistutus siitä, että kuluttajien kannattaa ottaa selvää ostamiensa leikkokukkien alkuperästä. Dokumentti on siinä haastateltujen työntekijöiden hätähuuto oman terveytensä, toimeentulonsa ja ympäristönsä puolesta.

EDIT 29.1.: Voimassa on ruusufilmistä kiinnostava artikkeli, jossa sähköpostitse haastateltu filmintekijä ottaa kantaa siihen, miten ihmisten pitäisi reagoida filmin paljastuksiin. Hänen mukaansa kuluttajien tulisi ostaa Reilun kaupan ruusuja. Tämä siitä huolimatta, että ohjaaja toistaa haastattelussa Reilua kauppaa koskevan virheellisen väitteensä tavalla, josta voisi päätellä ettei hän edes tiedä, että Reilun kaupan ehtojen toteutuminen on riippumattomassa valvonnassa.

Nämä kuvat ovat Reilun kaupan kukkia tuottavilta tiloilta Kolumbiassa ja Ecuadorissa:

Ns. hydroponisessa viljelyssä ruusuja ei kylvetä suoraan maahan, vaan ne kasvavat erillisissä altaissa tai astioissa. Menettelyn avulla viljelyyn käytettävää vettä voidaan kierrättää, ja se pystytään myös puhdistamaan ennen kuin se palaa maaperään.

Näin torjunta-aineita käytetään oikein: ruiskuttajat pukeutuvat asianmukaisiin suojavarusteisiin ja kasvihuone suljetaan ruiskutusten ajaksi.

Ruiskutuksen jälkeen ruiskuttaja menee suojavarusteet päällä suihkuun, pesee suojavarustuksen (kuvassa) ja menee lopuksi suihkuun ilman varusteita. Menettely perustuu Reilun kaupan kriteerien määräyksiin.

Reilun kaupan tilojen on vähennettävä käyttämiensä kemiallisten torjunta-aineiden määrää. Yksi keino tähän on merkata erivärisin väriliuskoin sellaiset ruusut, joissa esiintyy jotakin tiettyä hyönteistä. Näin ruiskutukset voidaan kohdistaa vain sellaisiin ruusuihin, joissa niitä todella tarvitaan.

Kasvihuoneelta ruusut kuljetetaan lajitteluun ja pakkaamoon. Tällä tilalla kuljetus hoidetaan eräänlaisella hiihtohissillä.

Lajittelussa ja pakkaamossa kukat lajitellaan asiakkaiden mieltymysten mukaan. Esimerkiksi amerikkalaiset haluavat ruusuja, jotka eivät ole vielä täysin auenneet, ja venäläiset haluavat täysin avautuneita kukkia. Suomalaiset haluavat ruusunsa siltä väliltä. (Vinkki: toisin kuin usein luullaan, täysin auennut ruusu kestää ruukussa aivan yhtä kauan kuin avautumaton.)

Tiloilla on kylmiöt, joissa ruusut odottavat kuljetusta eteenpäin. Kylmäketju ei saa katketa missään vaiheessa matkaa.

Lääkärin vastaanotto on Reilun kaupan lisien tyypillinen käyttökohde kukatiloilla. Työntekijöiden keskuudestaan valitsema työryhmä ohjaa lisien käyttöä.

Kirjoittaja Reilun kaupan edistämisyhdistyksen viestintäpäällikkö Janne Sivonen

Banaaniruno

Työni Reilun kaupan parissa synnyttää miellyttäviä yllätyksiä myös kotirintamalla. Oltuani syksyllä 2008 Ecuadorissa tutustumassa Reilun kaupan banaaninviljelijöihin oli tyttäreni kirjoittanut aiheen innoittamana runon. Tyttäreni luvalla julkaisen sen tässä blogissa.

Banaaniruno

Banaani on käyrä
ja laihempi kuin mäyrä.
Siit tulee mieleen sirppikuu
tai leveästi hymyilevä suu.
Jos sä banaania kolhit johonkin,
siihen tulee kolhu tohon ja tohonkin.
Banaanit ne kasvaa tertuissa
ja on niillä kertomista serkuissa,
joita on varmaan satoja,
eikä missään ole matoja.
On niit oritoja pikkusiakin,
joit kasvaa sademetsissäkin.
Ei banaaneja kasva pohjoisessa täällä,
vaan siellä mis ei tarvii elää talvisäällä.
Sieltä niitä tänne tuodaan
ja syömisen ilo meille suodaan.

Venla Virtaintorppa 24.9.2009

Kirjoittaja Reilun kaupan edistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Pirjo Virtaintorppa

Reilun kaupan kriteereitä tekstiileille pilotoidaan Yhdysvalloissa

Reilun kaupan järjestelmä on perinteisesti pyrkinyt parantamaan erityisesti kehitysmaiden pienviljelijöiden ja suurtilojen työntekijöiden asemaa kansainvälisessä kaupankäynnissä. Sitä mukaa kun järjestelmään otetaan mukaan uusia tuotteita, kasvavat tarpeet myös sen suhteen, että Reilun kaupan kriteerit ulotettaisiin koskemaan maataloustuotannon lisäksi myös muita tuotannon vaiheita. Vaatteet ovat tästä hyvä esimerkki. Reilun kaupan puuvillatuotteiden sertifioiminen on päätetty toteuttaa kaksivaiheisena prosessina, jonka ensimmäisessä, vuonna 2004 alkaneessa vaiheessa sertifioitiin pelkästään puuvillan viljely.

Nyt ollaan prosessin toisessa vaiheessa, jonka aikana selvitetään keinoja Reilun kaupan periaatteiden ja hyötyjen ulottamiseksi tekstiilien koko tuotantoketjuun. Tätä on haluttu tehdä yhteistyössä ay-liikkeen ja samassa asiassa aktiivisten järjestöjen ja kampanjoiden kanssa.

Reilun kaupan vahvuus on maataloustuotannon sertifioinnissa, eikä järjestelmän kannata käyttää resursseja sellaisiin asioihin, joihin löytyy kokeneempia ja asiantuntevampia osaajia laajasta yhteistyöverkostostamme. Siksi tekstiilien kanssa edetään pilotoimalla eri yhteistyökumppanien kanssa työntekijöiden reilun kohtelun ulottamista koko tuotantoketjuun.

Nykyisissäkin puuvillan kriteereissä tämä tarve on tunnustettu ja siihen on yritetty vastata, mutta kriteerit eivät ole koko tuotantoketjun osalta kovinkaan kattavat. Valvontakaan ei ole yhtä tiukkaa kuin puuvillapelloilla: muualla tuotantoketjussa vaatimusten noudattaminen voidaan hoitaa dokumentein ilman Reilun kaupan kansainvälisen järjestelmän suorittamia valvontavierailuja.

Yhdysvalloissa käynnistyy vuoden lopussa pilotti Reilun kaupan hyötyjen ulottamiseksi koko tuotantoketjuun tekstiilien osalta. Kriteeriluonnoksessa huomiota kiinnitetään siis Reilu kauppa -sertifioidun puuvillan koko tuotantoketjuun pellolta valmiiksi vaatteeksi. Tekstiilitehtailta vaaditaan muun muassa ILO:n työoikeuksia koskevien sopimusten noudattamista: työsuhteiden tulee perustua vapaaehtoisuuteen, oikeutta järjestäytymiseen ja kollektiivisiin työehtoneuvotteluihin kunnioitetaan, lapsityövoiman hyväksikäyttö on kielletty, epäinhimillistä tai raakaa kohtelua ei hyväksytä ja työskentelyolosuhteet ovat turvalliset ja siistit.

Tämän ja muiden tekstiilien tiimoilta toteutettavien pilottien myötä Reilun kaupan järjestelmässä tutkitaan mahdollisuuksia luoda kriteerit puuvillan lisäksi tekstiileille. Lisätietoja kriteerien luonnoksesta löytyy Transfair USAn sivuilta. Paraikaa luonnosta voi myös kommentoida.

Toivottavasti voimme tulevaisuudessa puhua Reilun kaupan farkuista. Nykyään puhumme aina Reilun kaupan puuvillasta valmistetuista farkuista alleviivataksemme sitä, että sertifioimme toistaiseksi vain puuvillan tuotannon.

Kirjoittaja Reilun kaupan edistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Pirjo Virtaintorppa

Lapsen oikeuksien sopimuksen merkkivuotena

Hiljattain vietettiin maailman laajimmin ratifioidun sopimuksen Lapsen oikeuksien sopimuksen 20-vuotispäivää. Kyseessä on meille Reilun kaupan liikkeessä mukana oleville tärkeä sopimus jo siinäkin mielessä, että Reilun kaupan kriteerit perustuvat osin myös tähän sopimukseen.

ILO:n mukaan yli 200 miljoonaa lasta työskentelee tavalla, joka on haitallista heidän kehitykselleen. Vaikka monelle saattaa sanasta lapsityövoima tulla mieleen nimenomaan tehdasympäristö – ainakin itselleni tuli vielä vähän aikaa sitten – on maatalous yleisin ala, jolla hyväksikäytetään lapsityövoimaa.
Reilun kaupan tuotteiden tuotannossa lapsityövoiman hyväksikäyttö on kiellettyä. Lapset eivät saa tehdä työtä tavalla, joka häiritsee heidän koulunkäyntiään tai kehitystään. Oman perheen tilalla auttamista lomilla ja koulupäivän jälkeen ei kielletä, kunhan askareet eivät vie liikaa aikaa eivätkä häiritse koulutusta tai lapsen sosiaalista, moraalista tai fyysistä kehitystä.

Kävin yliopistolla kuuntelemassa kehitysmaatutkimuksen luentoa lapsityövoimasta. Luennoitsija Päivi Mattila kertoi, että lapsien työskentely on osa köyhien perheiden peruselinkeinon hankintaa ja riskinhallintaa. Lapsityövoiman hyväksikäyttökielto ei ole ainoa tapa, miten Reilu kauppa tukee lasten koulutusta. Viljelijäperheiden toimeentulon parantuessa yhä useampi lapsi pääsee kouluun. Erillisellä Reilun kaupan lisällä on kunnostettu koulurakennuksia, hankittu lapsille koulutarvikkeita ja palkattu opettajia.

Mattilan mukaan maailman 5–14-vuotiaista lapsista lähes 16 prosenttia työskentelee tavalla, jota pidetään taloudellisesti aktiivisena. Uskomattoman suuri määrä lapsia, enkä kuitenkaan ole nähnyt ketään heistä edes vilaukselta. Kaukana ovat lapsuudet toisistaan eri puolilla maailmaa. Olen kiitollinen, että omassa elämässäni Lapsen oikeuksien sopimus on toteutunut. Unelmoin oikeudesta elää maailmassa, jossa ei tarvittaisi erillisiä kriteereitä tai sertifiointimerkkejä huolehtimaan lasten oikeuksista.

Lue, miten Reilu kauppa hyödyttää kehitysmaiden perheitä.

Kirjoittaja Reilun kaupan edistämisyhdistyksen tiedottaja Meri Savonen

Reilu kauppa vuonna 2025

Tutustuin mielenkiinnolla Eläinsuojeluliitto Animalian ja Lens Politica ry:n Maaseudun tulvaisuuteen. Oli jännä saada käsiin lehti, jonka ilmestymispäivä on vasta 6.11.2025. Heti etusivulla oli monia hyviä uutisia. Turhaan eivät lehteä toimittaneet tahot kutsu uutisiaan uutisiksi, joita haluamme lukea: Suomi on ekologisen ruuan kärkimaita. Suomi on pian lähes hiilineutraali. Tupakkateollisuuden eläinkokeet kielletään. Luomun kannattavuus kasvaa. Maltan tuskin odottaa Maaseudun tulvaisuuden ennustamaa tulevaisuutta.

Etusivun uutiseksi oli päässyt myös se, että suomalaiset keskusliikkeet olivat siirtymässä kokonaan reilun kaupan hedelmiin ja luopumassa sertifioimattomien hedelmien myymisestä. Jutussa kirjoitettiin tämän olevan suurelta osin aktiivisten asiakkaiden ansiota.

Uutinen ilahdutti, mutta ei yllättänyt. Itse uskon, että jo paljon aikaisemmin kuin vuonna 2025 Suomessa myydään vain Reilun kaupan hedelmiä – siis silloin kun puhutaan kehitysmaissa kasvatetuista hedelmistä. Tällä hetkellä Reilun kaupan banaanien ja ananaksen markkinaosuudet ovat vajaa 20 prosenttia, ja Siwoissa myydään pelkästään Reilun kaupan banaaneja. Hyvää esimerkkiä Isossa-Britanniassa näyttää mm. Sainsbury´s-kauppaketju, joka niin ikään myy vain sertifioituja banaaneja – noin tuhat kappaletta minuutissa.

Oli Maaseudun tulvaisuuden etusivulla jotain pelottavaakin. Sääosuudessa kerrottiin lämpötilan olevan marraskuussa + 12, ja sään lämpenevän edelleen viikonvaihteessa. Tätä uutista emme tietenkään haluaisi lukea. Jos ilmastonmuutos mietityttää sinuakin, tutustu nettisivuillamme Reilun kaupan tuotteisiin ja ilmastomuutokseen sekä siihen, miten Reilu kauppa tukee kehitysmaiden tuottajia ilmastonmuutokseen sopeutumisessa.

Kirjoittaja Reilun kaupan edistämisyhdistyksen tiedottaja Meri Savonen

Verta ja maissikakkuja

Vaikka aamulla on pimeyden takia vaikeaa päästä ylös sängystä ja auringon näkee yleensä vain viikonloppuisin, on talven tulo ihanaa. Kohta nimittäin saa hetkeksi pysähtyä ja tarkastella, mitä kaikkea sitä tänä vuonna on taas tullut tehtyä. Otan muisteloissa ja kuluneen vuoden fiilistelyssä nyt varaslähdön.

Itselleni yksi monista vuoden kohokohdista oli tapaaminen Reilun kaupan viljelijävieraiden Oumarou Gadjérén ja Francisca Márquezin kanssa. Olen usein kuvitellut suuryritysten vuosikokouksia, joissa osakkeenomistajille paljastetaan noususuhdanteessa olevat pörssikurssit ja jaettavat osingot huumaavien aplodien saattelemina. Meillä Reilun kaupan edistämisyhdistyksessä vastaavat kiksit saa nähdessään tuottajien riemukkaat ilmeet, kun he törmäävät omassa yhteisössään tuotettuun tuotteeseen suomalaisen marketin hyllyllä. (Rehellisyyden nimissä kiksejä saadaan meillä myös käppyröistä ja käyristä: alati nousevat myyntikäyrät kertovat, että Suomessa Reilu kauppa kasvaa taantumasta huolimatta.)

Oman työmotivaation nostamisen lisäksi viljelijävieraiden tapaamisesta on muutakin hyötyä. Itse opin taas kantapään kautta omien virheellisten mielikuvieni värittävän suhtautumistani kehitysmaihin ja niissä asuviin ihmisiin.

Jo ennen Suomen-matkaansa Francisca, joka oli valittu matkalle lähtijäksi El Guabon banaaniosuuskunnasta, ilmoitti haluavansa käydä Suomessa tapaamassa myös SPR:n edustajia. Tämä veti meidät toimistolla hiljaiseksi: miten kertoa ecuadorilaiselle banaanituottajalle, ettei SPR todennäköisesti voi auttaa omien hankkeidensa ulkopuolella olevaa yksittäistä ecuadorilaista kylää Suomesta käsin? Miten välttää kiusallinen tilanne SPR:n toimistolla, kun keskustelu avustuksista nousee esiin? Ennakkopeloista huolimatta päätettiin kunnioittaa tuottajan toivetta ja naputella viesti tapaamistoiveesta SPR:ään.

Suomen Punainen Risti otti pienen delegaatiomme lämpimästi vastaan. Kävi ilmi, että Francisca on kotikylässään Punaisen Ristin superaktiivi, joka haaveilee oman veripankin perustamisesta alueelle. Hän halusi tavata SPR:n edustajia kuullakseen, miten Suomessa veripalvelu on järjestetty. Suomen ja Ecuadorin valtavista eroista huolimatta keskustelu oli tasa-arvoista kumppanuutta ja tiedonvaihtoa oman alansa asiantuntijoiden kesken – SPR:n kansainvälisen avun suunnittelijan Kimmo Juvaksen ja Franciscan vilkkaassa espanjankielisessä keskustelussa huomasin nopeasti jääväni statistiksi.

Kunnioittava hymy nousi kaikkien huoneessa olleiden kasvoille, kun keskustelu kääntyi toiminnan resursointiin: siinä missä SPR:llä on sopimus valtion kanssa ja he myyvät huipputekniikalla kerätyn ja käsitellyn veren sairaaloille, Franciscan kylässä Punainen Risti toimii kauppaamalla maissikakkuja ovelta ovelle.

Selvää on, että keskustelussa sivuttiin välillä myös banaaninviljelyä. ”Miten teillä on banaaniviljelyn ohella aikaa vielä tehdä vapaaehtoistyötä veripalvelun parissa?” kysyi Franciscalta hämmästyneenä SPR:n viestintäpäällikkö Hannu-Pekka Laiho. ”Tärkeisiin asioihin järjestetään aikaa”, vastasi Francisca leveästi hymyillen.

Ajattelen mielelläni, että Reilun kaupan järjestelmä on ollut taustavaikuttajana siinä, että Franciscalla ja hänen ystävillään on ollut mahdollisuus järjestää aikaa Punaisen Ristin paikallisosaston pyörittämiseen. Tiedän taas entistä vahvemmin, etteivät kehitysmaiden ihmiset ole passiivisia avun vastaanottajia vaan he pistävät tuulemaan, kun saavat siihen mahdollisuuden.

Jk. Neulakammosta huolimatta taidan lähiaikoina järjestää myös itselleni aikaa verenluovutukseen. Jostain koulunpenkiltä kun muistelen, että tuo minun veriryhmäni AB taisi olla niiden harvinaisten joukossa…

Kirjoittaja Reilun kaupan edistämisyhdistyksen projektikoordinaattori Sonja Vartiala

FLO syventää ay-linkkejään

Marraskuun alussa pidettiin Kööpenhaminassa ensimmäinen yhteispohjoismainen ay-liikkeen ja Reilun kaupan konferenssi. Kansainvälinen yhteistyöjärjestömme Fairtrade Labelling Organizations International (FLO) panostaa tällä hetkellä vahvasti koko Reilun kaupan järjestelmän kehittämiseen, ja yhteistyötä niin kansainvälisen kuin paikallisenkin ammattiyhdistysliikkeen kanssa syvennetään entisestään.

Konferenssiin osallistui ay-liikkeiden edustajien lisäksi FLO:ssa tänä syksynä aloittanut Head of Trade Union and Labour Rights, Peter Hurst (tausta muun muassa seuraavissa organisaatioissa: International Union of Food, Agricultural, Hotel, Restaurant, Catering, Tobacco and Allied Workers’ Associations (IUF), International Labour Organization (ILO) ja WWF) . Hänen palkkaamisensa on osoitus siitä, että järjestelmässä panostetaan nyt asiantuntemukseen tällekin alueelle. Hän tulee muun muassa kouluttamaan valvontayhtiö FLO-CERTin tarkastajia työntekijöiden oikeuksien polkemisen havaitsemiseen.

Vastaavia Reilun kaupan ja ay-liikkeiden tilaisuuksia tullaan ehkä järjestämään muuallakin Euroopassa. Meillä Pohjoismaissa, erityisesti Suomessa ja Ruotsissa, on koko Reilun kaupan olemassaolon ajan ollut hyvät ja rakentavat suhteet paikalliseen ay-liikkeeseen. Näin ei valitettavasti ole kaikkialla, ja olemme hyvillämme voidessamme näyttää (tässäkin asiassa) hyvää esimerkkiä sisarjärjestöillemme. Reilun kaupan järjestelmässä on paljon kehitettävää, ja meillä on halu parantaa entisestään sekä järjestelmää, että ennen kaikkea kehitysmaiden viljelijöiden ja työntekijöiden elämää. On tärkeää, että voimme ammentaa laajan kannatuspohjamme asiantuntemusta kehittämispyrkimyksissämme.

Kirjoittaja Reilun kaupan edistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Pirjo Virtaintorppa

Reilu kauppa leviää itäisessä Euroopassa

Tsekkiin perustettiin vastikään itäisen Euroopan ensimmäinen Reilun kaupan edistämisjärjestö the Czech Fair Trade Association. Uusi järjestö näyttää suuntaa koko järjestelmälle.

Alun alkaen Reilu kauppa –sertifiointia pyöritettiin moninapaisessa järjestelmässä, jossa eri maiden kansalliset merkkiyhdistykset vastasivat pitkälle yksin oman maansa Reilun kaupan asioiden hoitamisesta. Myyntien ja hyötyjen kasvaessa on kuitenkin paljon asioita, jotka kannattaa hoitaa keskitetysti, sillä samojen asioiden tekeminen monessa paikassa nostaisi järjestelmän pyörittämisestä aiheutuvat kulut turhaan suuriksi. Siksi Reilulle kaupalle perustettiin suhteellisen varhain globaali yhteistyöjärjestö FLO (Fairtrade Labelling Organizations International), joka vastaa muun muassa Reilun kaupan kriteerien asettamisesta ja tuottajien tukemisesta.

Tulevaisuudessa FLO:n rooli vahvistuu entisestään. Yksi osoitus siitä on, että Czech Fair Trade Associationilla on hieman erilainen rooli kuin ”vanhojen” maiden merkkijärjestöillä. FLO hoitaa Tsekeissä ja muilla uusilla uusilla markkina-alueilla esimerkiksi tuotteiden lisensoinnin, joka on vanhoilla markkina-alueilla kansallisten merkkijärjestöjen tehtävä. Uusilla markkina-alueilla paikallinen Reilun kaupan järjestö voi keskittyä Reilu kauppa –tietoisuuden lisäämiseen ja tuotteiden markkinoillepääsyn edistämiseen.

Samaan hyvään järjestelyyn päädyttiin hiljattain myös Etelä-Afrikassa, johon perustettiin samanlainen Reilun kaupan edistämisjärjestö kuin Tsekkeihin.

Jiri Hejkrlik (vas.) ja Veronika Bacova (toinen vasemmalla) Tsekkien Reilun kaupan järjestöstä sekä operatiivinen johtaja Tuulia Syvänen (keskellä) ja toiminnanjohtaja Rob Cameron (oikealla) FLO:sta allekirjoittivat FLO:n ja uuden järjestön välisen yhteistyösopimuksen. Muut kuvassa esiintyvät henkilöt ovat FLO:n työntekijöitä.

Kirjoittaja Reilun kaupan edistämisyhdistyksen viestintäpäällikkö Janne Sivonen