Skip to content

Terveisiä Ecuadorista

25.09.2009 -

Tervehdys!

Olen saanut mahdollisuuden kirjoittaa blogiin pientä banaaninviljelijän palstaa, tässäpä siis tietoja minusta:

Olen Edwin Patricio Melo Proaño, jäsenenä El Guabo-nimisen banaanin pientuottajien järjestön Agroartesanal Solidarios jäsenyhdistyksessä. Vaimoni, Fabiola del Rosario Ramón San Martín, on yhdistyksen aktiivijäsen ja toimii tällä hetkellä sen rahastonhoitajana.

Edwin Melo (kuva: Annika Aho)

Edwin Melo (kuva: Annika Aho)

Aloitimme tuottajina 7 vuotta sitten ja luomutuottajia olemme olleet jo 4,5 vuotta. Tällä hetkellä meillä on 6 hehtaaria banaanipuuta, huippusesonkina tuotantoni ylttää 200 laatikolliseen ja hiljaisena kautena 150 laatikolliseen viikossa.

Minä hoidan eri työvaiheiden, kuten puiden karsimisen, pakkamisen, laajennustöiden, raivauksen jne. koordinoinnin palkkaamalla niihin työväen. Tällä hetkellä minulla on 3 työntekijää, joille työt jaetaan viikon mittaan.

Reilun kaupan kautta olemme onnistuneet hankkimaan kaikille työntekijöille muun muassa seuraavia tukitoimia: ruokakorien jakelua, sosiaaliturvan, lääkäripalveluja terveyskeskuksissa sekä kouluavustuksia ja päivähoitopaikkoja heidän lapsilleen. Tuottajat ovat myös päässeet sairausvakuutuksen piiriin ja terveydenhuolto-ohjelmiin.

Saimme myös kesäkuussa Reilun kaupan avustuksena osuuskunnaltamme El Guabolta taloudellista tukea hedelmien prosessointiin, kun se myönsi meille avustuksen pakkauskoneen rakentamiseen. Edellinen kone oli nimittäin jo kovin vanha, mutta nyt meillä on jo uusi, priimakuntoinen pakkauslaite.

Olemme saaneet täydennyskoulutusta, joiden teemoina ovat olleet mm. GLOBALGAP, Reilu kauppa, luomumerkkikriteerit, tuotteiden vastuullinen käsittely, henkilöstön turvallisuus, ympäristöprojektit sekä hyvät viljelyskäytännöt. Reilun kaupan ansiosta olemme saavuttaneet kaiken edellämainitun, joten jatkakaa ihmeessä Reilun kaupan merkillä varustettujen banaanien nauttimista! Niin tehdessänne autatte kaikkia tuottajia ja tuhansia perheitä Ecuadorissa, paranatte elinolosuhteita, mutta toki, ehdottomasti korkealuokkaisin banaanein.

Kirjoittaja banaanituottaja Edwin Melo P.

Bookmark and Share

One Comment

Trackbacks

  1. Uusi pakkauskone unelmien täyttymys «

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: