Skip to content

Verta ja maissikakkuja

01.12.2009 -

Vaikka aamulla on pimeyden takia vaikeaa päästä ylös sängystä ja auringon näkee yleensä vain viikonloppuisin, on talven tulo ihanaa. Kohta nimittäin saa hetkeksi pysähtyä ja tarkastella, mitä kaikkea sitä tänä vuonna on taas tullut tehtyä. Otan muisteloissa ja kuluneen vuoden fiilistelyssä nyt varaslähdön.

Itselleni yksi monista vuoden kohokohdista oli tapaaminen Reilun kaupan viljelijävieraiden Oumarou Gadjérén ja Francisca Márquezin kanssa. Olen usein kuvitellut suuryritysten vuosikokouksia, joissa osakkeenomistajille paljastetaan noususuhdanteessa olevat pörssikurssit ja jaettavat osingot huumaavien aplodien saattelemina. Meillä Reilun kaupan edistämisyhdistyksessä vastaavat kiksit saa nähdessään tuottajien riemukkaat ilmeet, kun he törmäävät omassa yhteisössään tuotettuun tuotteeseen suomalaisen marketin hyllyllä. (Rehellisyyden nimissä kiksejä saadaan meillä myös käppyröistä ja käyristä: alati nousevat myyntikäyrät kertovat, että Suomessa Reilu kauppa kasvaa taantumasta huolimatta.)

Oman työmotivaation nostamisen lisäksi viljelijävieraiden tapaamisesta on muutakin hyötyä. Itse opin taas kantapään kautta omien virheellisten mielikuvieni värittävän suhtautumistani kehitysmaihin ja niissä asuviin ihmisiin.

Jo ennen Suomen-matkaansa Francisca, joka oli valittu matkalle lähtijäksi El Guabon banaaniosuuskunnasta, ilmoitti haluavansa käydä Suomessa tapaamassa myös SPR:n edustajia. Tämä veti meidät toimistolla hiljaiseksi: miten kertoa ecuadorilaiselle banaanituottajalle, ettei SPR todennäköisesti voi auttaa omien hankkeidensa ulkopuolella olevaa yksittäistä ecuadorilaista kylää Suomesta käsin? Miten välttää kiusallinen tilanne SPR:n toimistolla, kun keskustelu avustuksista nousee esiin? Ennakkopeloista huolimatta päätettiin kunnioittaa tuottajan toivetta ja naputella viesti tapaamistoiveesta SPR:ään.

Suomen Punainen Risti otti pienen delegaatiomme lämpimästi vastaan. Kävi ilmi, että Francisca on kotikylässään Punaisen Ristin superaktiivi, joka haaveilee oman veripankin perustamisesta alueelle. Hän halusi tavata SPR:n edustajia kuullakseen, miten Suomessa veripalvelu on järjestetty. Suomen ja Ecuadorin valtavista eroista huolimatta keskustelu oli tasa-arvoista kumppanuutta ja tiedonvaihtoa oman alansa asiantuntijoiden kesken – SPR:n kansainvälisen avun suunnittelijan Kimmo Juvaksen ja Franciscan vilkkaassa espanjankielisessä keskustelussa huomasin nopeasti jääväni statistiksi.

Kunnioittava hymy nousi kaikkien huoneessa olleiden kasvoille, kun keskustelu kääntyi toiminnan resursointiin: siinä missä SPR:llä on sopimus valtion kanssa ja he myyvät huipputekniikalla kerätyn ja käsitellyn veren sairaaloille, Franciscan kylässä Punainen Risti toimii kauppaamalla maissikakkuja ovelta ovelle.

Selvää on, että keskustelussa sivuttiin välillä myös banaaninviljelyä. ”Miten teillä on banaaniviljelyn ohella aikaa vielä tehdä vapaaehtoistyötä veripalvelun parissa?” kysyi Franciscalta hämmästyneenä SPR:n viestintäpäällikkö Hannu-Pekka Laiho. ”Tärkeisiin asioihin järjestetään aikaa”, vastasi Francisca leveästi hymyillen.

Ajattelen mielelläni, että Reilun kaupan järjestelmä on ollut taustavaikuttajana siinä, että Franciscalla ja hänen ystävillään on ollut mahdollisuus järjestää aikaa Punaisen Ristin paikallisosaston pyörittämiseen. Tiedän taas entistä vahvemmin, etteivät kehitysmaiden ihmiset ole passiivisia avun vastaanottajia vaan he pistävät tuulemaan, kun saavat siihen mahdollisuuden.

Jk. Neulakammosta huolimatta taidan lähiaikoina järjestää myös itselleni aikaa verenluovutukseen. Jostain koulunpenkiltä kun muistelen, että tuo minun veriryhmäni AB taisi olla niiden harvinaisten joukossa…

Kirjoittaja Reilun kaupan edistämisyhdistyksen projektikoordinaattori Sonja Vartiala


Bookmark and Share

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: