Skip to content

Reilu kauppa vuonna 2025

07.12.2009 -

Tutustuin mielenkiinnolla Eläinsuojeluliitto Animalian ja Lens Politica ry:n Maaseudun tulvaisuuteen. Oli jännä saada käsiin lehti, jonka ilmestymispäivä on vasta 6.11.2025. Heti etusivulla oli monia hyviä uutisia. Turhaan eivät lehteä toimittaneet tahot kutsu uutisiaan uutisiksi, joita haluamme lukea: Suomi on ekologisen ruuan kärkimaita. Suomi on pian lähes hiilineutraali. Tupakkateollisuuden eläinkokeet kielletään. Luomun kannattavuus kasvaa. Maltan tuskin odottaa Maaseudun tulvaisuuden ennustamaa tulevaisuutta.

Etusivun uutiseksi oli päässyt myös se, että suomalaiset keskusliikkeet olivat siirtymässä kokonaan reilun kaupan hedelmiin ja luopumassa sertifioimattomien hedelmien myymisestä. Jutussa kirjoitettiin tämän olevan suurelta osin aktiivisten asiakkaiden ansiota.

Uutinen ilahdutti, mutta ei yllättänyt. Itse uskon, että jo paljon aikaisemmin kuin vuonna 2025 Suomessa myydään vain Reilun kaupan hedelmiä – siis silloin kun puhutaan kehitysmaissa kasvatetuista hedelmistä. Tällä hetkellä Reilun kaupan banaanien ja ananaksen markkinaosuudet ovat vajaa 20 prosenttia, ja Siwoissa myydään pelkästään Reilun kaupan banaaneja. Hyvää esimerkkiä Isossa-Britanniassa näyttää mm. Sainsbury´s-kauppaketju, joka niin ikään myy vain sertifioituja banaaneja – noin tuhat kappaletta minuutissa.

Oli Maaseudun tulvaisuuden etusivulla jotain pelottavaakin. Sääosuudessa kerrottiin lämpötilan olevan marraskuussa + 12, ja sään lämpenevän edelleen viikonvaihteessa. Tätä uutista emme tietenkään haluaisi lukea. Jos ilmastonmuutos mietityttää sinuakin, tutustu nettisivuillamme Reilun kaupan tuotteisiin ja ilmastomuutokseen sekä siihen, miten Reilu kauppa tukee kehitysmaiden tuottajia ilmastonmuutokseen sopeutumisessa.

Kirjoittaja Reilun kaupan edistämisyhdistyksen tiedottaja Meri Savonen


Bookmark and Share

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: