Skip to content

Kenian kukkateollisuus esillä DocPointissa

18.01.2010 -

DocPoint-dokumenttielokuvafestivaalilla on tänä vuonna tarjolla pysäyttävä dokumentti Blooming business, joka käsittelee ympäristöongelmia ja työntekijöiden oikeuksien polkemista Kenian kukkateollisuudessa. Filmin pääosassa ovat kukkatilojen työntekijät, jotka maalaavat tilojen todellisuudesta järkyttävän kuvan: työntekijöiden oikeuksia poljetaan, esimiehet pakottavat naisalaisensa ”tyttöystävikseen” ja tiloilla käytettävät torjunta-aineet tuhoavat Naivasha-järven.

Filmillä haastatellaan työntekijöitä, joiden terveyden kukkatiloilla käytettävät torjunta-aineet ovat tuhonneet. Lisäksi näytetään salaa kuvattu filminpätkä, jossa torjunta-aineruiskutuksia tehdään kasvihuoneissa suojaamattomien työntekijöiden läsnä ollessa ja aivan näiden vieressä.

Omat kokemukseni kukkateollisuudesta ovat onneksi pääasiassa kolumbialaisilta ja ecuadorilaisilta tiloilta, joilla tuotetaan Reilun kaupan kukkia. Niillä esimerkiksi ruiskutukset on hoidettu aivan toisin. Kasvihuoneet suljetaan ruiskutusten ajaksi ja niiden jälkeen tunneiksi, torjunta-aineita käytetään säästeliäämmin, kemiallisia torjunta-aineita korvataan biologisilla ja kokonaan kiellettyjä kemikaaleja on yli sata.

Dokumentin ohjaaja korostaa tuotantoyhtiönsä nettisivuilla, että kukkatilat tekevät myös paljon hyvää, eikä filmiä pidä nähdä yleisenä syytekirjelmänä koko kukkateollisuutta vastaan. Olen näkemäni perusteella samaa mieltä.

Itse en ole törmännyt dokumenttifilmillä nähtäviin törkeyksiin sellaisillakaan tiloilla, jotka eivät ole saaneet Reilu kauppa -sertifiointia. Silti on osoitettu, että sekä Afrikassa että Latinalaisessa Amerikassa on myös paljon sellaisia kukkatiloja, joilla Blooming business -dokumentin kuvaamat sikamaisuudet ovat arkipäivää.

Kuluttajan ongelmana on se, ettei hän aina tiedä, mitkä kukista on tuotettu asiallisissa oloissa ja mitkä eivät. Usein on vaikeaa päästä selville edes kukkien alkuperämaasta, sillä kaupassa kukkien alkuperämaaksi on saatettu merkitä Hollanti, vaikka Hollanti olisi vain kukkien läpikulkumaa. Kuluttajan kannalta Reilussa kaupassa onkin kysymys juuri tästä: kun tuotteessa on Reilun kaupan merkki, myös ulkomaisen kukan alkuperä on tiedossa ja tuotanto-olojen eettisyys on ulkopuolisessa valvonnassa.

Booming business mainitsee myös Reilun kaupan tilat lyhyesti toteamalla, että niillä asiat hoidetaan hyvin. Valitettavasti filmille on kuitenkin päässyt Reilua kauppaa koskeva faktavirhe. Lyhyessä haastattelussa väitetään, että Reilun kaupan ruusuja tuottavat tilat ostaisivat sertifioimattomia ruusuja muualta ja myisivät niitä eteenpäin sertifioituina. Olemme jo korjanneet tämän virheen festivaalilehdessä, mutta koska syytös on aika kova, kerron vielä tarkemmin, mikä väitteessä on vialla.

Elokuvassa annetaan ymmärtää, että suurin osa maailmalla myytävistä kenialaisista ruusuista olisi Reilu kauppa -sertifioituja, mutta sertifioituja tiloja olisi vain muutama. Siten markkinoilla olisi ”ylimääräisiä” Reilun kaupan ruusuja.

Todellisuudessa tilanne on täysin päinvastainen. Pelkästään Naivashan alueella on 22 sertifioitua tilaa, ja Reilun kaupan ruusuja tuotetaan Keniassa jopa enemmän kuin niitä myydään. Yksikään kenialainen tila ei pysty myymään koko omaa satoaan Reilun kaupan markkinoille, ja siksi jokainen Reilun kaupan kukkia myyvä tila myy osan Reilun kaupan kriteerien mukaisesti tuotetuista kukistaan maailmalle ilman Reilun kaupan merkkiä.

Väite sertifioimattomien ruusujen väärentämisestä reiluiksi on siis järjetön. Miksi tilat tekisivät niin, kun ne eivät pysty myymään edes kaikkia omia ruusujaan Reilun kaupan ruusuina? Näin toimiessaan ne ottaisivat suuren ja tarpeettoman riskin tulla erotetuksi järjestelmästä.

Luonnollisesti tämmöiset asiat ovat myös valvonnassa. Tiloilla säännöllisesti vieraileva valvoja seuraa kukkien jäljittämistä kasvihuoneelta lajitteluun, pakkaamoon, kylmäsäilytykseen ja lopulliseen pakkaukseen. Matkan varrella kukkien määrät ja merkinnät tarkastetaan moneen otteeseen. Valvoja myös haastattelee ay-liikkeen edustajat sekä tilan työntekijöitä anonyymisti siten, ettei tilan johto tiedä keitä haastatellaan.

On harmillista, että ohjaaja ei tarkistanut faktojaan. Hän ei haastatellut Reilun kaupan järjestelmän edustajia eikä vieraillut yhdelläkään Reilun kaupan kukkia tuottavalla tilalla tarkistamassa filmillä esitettyä väitettä . Tuotantoyhtiön verkkosivuilla hän kertoo vierailleensa ylipäätään vain yhdellä – ei-sertifioidulla – tilalla.

Mutta ehkä ohjaaja ei edes yrittänyt tehdä dokumentista sellaista journalismia, jossa jokaisen faktan on pidettävä paikkansa ja jossa syytösten kohteelle tulee antaa kommentointimahdollisuus. Verkkosivuillaan hän kuvaa filmiään ja omaa työtään seuraavasti:

”I started the film as an artist and with human interest point of view.[…] I am a filmmaker not a journalist. I make a personal portrait about Naivasha and the people I have met: their lives, their believes, their struggles, and their hopes and dreams. My film shows the complexity of existence of human kind in our new globalizing world.”

Tässä dokumentti onnistuu erinomaisesti. Muutenkin se on ehdottomasti katsomisen arvoinen muistutus siitä, että kuluttajien kannattaa ottaa selvää ostamiensa leikkokukkien alkuperästä. Dokumentti on siinä haastateltujen työntekijöiden hätähuuto oman terveytensä, toimeentulonsa ja ympäristönsä puolesta.

EDIT 29.1.: Voimassa on ruusufilmistä kiinnostava artikkeli, jossa sähköpostitse haastateltu filmintekijä ottaa kantaa siihen, miten ihmisten pitäisi reagoida filmin paljastuksiin. Hänen mukaansa kuluttajien tulisi ostaa Reilun kaupan ruusuja. Tämä siitä huolimatta, että ohjaaja toistaa haastattelussa Reilua kauppaa koskevan virheellisen väitteensä tavalla, josta voisi päätellä ettei hän edes tiedä, että Reilun kaupan ehtojen toteutuminen on riippumattomassa valvonnassa.

Nämä kuvat ovat Reilun kaupan kukkia tuottavilta tiloilta Kolumbiassa ja Ecuadorissa:

Ns. hydroponisessa viljelyssä ruusuja ei kylvetä suoraan maahan, vaan ne kasvavat erillisissä altaissa tai astioissa. Menettelyn avulla viljelyyn käytettävää vettä voidaan kierrättää, ja se pystytään myös puhdistamaan ennen kuin se palaa maaperään.

Näin torjunta-aineita käytetään oikein: ruiskuttajat pukeutuvat asianmukaisiin suojavarusteisiin ja kasvihuone suljetaan ruiskutusten ajaksi.

Ruiskutuksen jälkeen ruiskuttaja menee suojavarusteet päällä suihkuun, pesee suojavarustuksen (kuvassa) ja menee lopuksi suihkuun ilman varusteita. Menettely perustuu Reilun kaupan kriteerien määräyksiin.

Reilun kaupan tilojen on vähennettävä käyttämiensä kemiallisten torjunta-aineiden määrää. Yksi keino tähän on merkata erivärisin väriliuskoin sellaiset ruusut, joissa esiintyy jotakin tiettyä hyönteistä. Näin ruiskutukset voidaan kohdistaa vain sellaisiin ruusuihin, joissa niitä todella tarvitaan.

Kasvihuoneelta ruusut kuljetetaan lajitteluun ja pakkaamoon. Tällä tilalla kuljetus hoidetaan eräänlaisella hiihtohissillä.

Lajittelussa ja pakkaamossa kukat lajitellaan asiakkaiden mieltymysten mukaan. Esimerkiksi amerikkalaiset haluavat ruusuja, jotka eivät ole vielä täysin auenneet, ja venäläiset haluavat täysin avautuneita kukkia. Suomalaiset haluavat ruusunsa siltä väliltä. (Vinkki: toisin kuin usein luullaan, täysin auennut ruusu kestää ruukussa aivan yhtä kauan kuin avautumaton.)

Tiloilla on kylmiöt, joissa ruusut odottavat kuljetusta eteenpäin. Kylmäketju ei saa katketa missään vaiheessa matkaa.

Lääkärin vastaanotto on Reilun kaupan lisien tyypillinen käyttökohde kukatiloilla. Työntekijöiden keskuudestaan valitsema työryhmä ohjaa lisien käyttöä.

Kirjoittaja Reilun kaupan edistämisyhdistyksen viestintäpäällikkö Janne Sivonen


Bookmark and Share

One Comment

Trackbacks

  1. Kulutusjuhla » Kukkabisnestä tehdään myös eettisemmin

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: