Skip to content

Reilun kaupan lähettiläänä 23 päivää

25.01.2010 -

23.1. lauantai

No niin, vuoden alusta olen ollut toinen Suomen Reilun kaupan lähettiläistä. 23 päivää tarkalleen. Suuri osa noista päivistä on mennyt sitkeän flunssan ja sen vielä sitkeämpien jälkitautien kourissa, ja harmillisen vähäisessä määrin olen ehtinyt täyttää tehtävääni… mutta onneksi päiviä on vielä paljon jäljellä eikä itse tehtävä pääty lähettiläskauden jälkeen. Reiluus on arvo, jonka takana olen seisonut siitä alkaen, kun pienenä koululaisena näin punaista kohdatessani epäoikeudenmukaisuutta ja alistamista ja korotin, ujoudestani huolimatta, ääneni vakaumukseni puolesta, eikä minulla ole syytä eikä aikomusta luopua koskaan reiluuden periaatteen edistämisestä.

Ikävän epäreilujen merkkien alla vuosi on kyllä alkanut. Tällä kertaa syynä suurimpaan epäreiluuteen ei ole ihmisen harjoittama riisto vaan luonnon oikut, jotka lyövät lyötyä. Haiti oli jo ennestään maailmassa onnettoman luuserin asemassa, ruman historiansa ja sekavan politiikkansa ja taloutensa uhri, ja tuhoisa maanjäristys on sama kuin katujyrä olisi ajanut sanomalehtiin kääriytyneen heikkokuntoisen asunnottoman yli. Toivoisi, että nyt kun maailma on huomannut Haitin, se ei unohtaisi sitä saman tien, ja että maa autettaisiin jaloilleen reilusti, eikä vain omaa etua ajatellen. Että katastrofin tuhkasta nousisi jotain hyvää ja kestävää.

Toivoa pitää, silloinkin kun tilanne näyttää toivottomalta, koska ilman toivoa ei ole liikettä eteenpäin. Toivo ei ole minulle sokeaa optimismia tai korkealentoisia filosofisia teorioita, vaan silkkaa käytännöllisyyttä: arkista uskoa siihen, että aina voi tehdä jotain, vaikka kuinka pientä, ja että yhden ihmisen pienellä teolla, jopa pienellä ajatuksella on merkitystä. Eikö ole hienoa ajatella, että minä olen toimija maailmassa? Eikö se voimauta, jos käytän tämän hetken psykologista muotisanaa? Minulla on aavistus, että suuri osa ihmisten masennuksesta länsimaissa johtuu avuttomuuden tunteesta. Uskoo, ettei mikään ole hallussa, ei maailma eikä oma elämä. Tässä tilanteessa kyynikot jaksavat mutista mantraansa siitä, että on naiivia kuvitella vaikuttavansa, kun ihminen on niin heikko ja mitätön ja kaikki on turhaa ja naurettavaa. Ehkä onkin kosmoksen mitassa, jos ajattelee, että aurinko todennäköisesti räjähtää viiden miljardin vuoden päästä ja maapallosta ei paljon jää jäljelle. Mutta ihmiselämän mitassa mikään ei ole turhaa.

Asiaan. Tai asiaahan tuo edelläpuhuttukin oli. Mihinkäs muuhun Reilu kauppa perustuu kuin siihen, että sinä, juuri SINÄ SIINÄ, voit vaikuttaa siihen, että maailman kauppa ja sitä myötä maailman muutkin asiat olisivat nykyistä reilummin järjestetty.

Olin viime marraskuussa kahden viikon matkalla Jaavalla ja Balilla, Indonesiassa jonka historia on täynnä epäreiluja tekoja ja ratkaisuja, epäreilua kauppaa ja politiikkaa. Olin turistiryhmän kulttuuriopas ja asiantuntija ja pelkään, että päästin moraalisen tuohtumukseni hyvin epäammattimaisesti näkyviin, kun kerroin matkakumppaneilleni siirtomaa-ajasta ja Alankomaiden taloudellisesta riistosta Indonesiassa.

Siirtomaa-Intian vääryydet ovat saaneet paljon laajemmin näkyvyyttä maailmassa, ja britit ovat olleet myös valmiita itsekritiikkiin, joka on näkynyt selvästi suosituissa elokuvissa ja tv-sarjoissa. Gandhi ja Kuningattaren jalokivi tulevat ensimmäisinä mieleen. Alankomaat eivät ole pystyneet samaan ja harvat tietävät, miten julmaan sortoon maa syyllistyi Indonesiassa ja miten vastahakoisesti se luopui alueista, joiden tuotteilla ja työvoimalla se oli tehnyt itsestään vauraan ja vakaan. Vielä 1900-luvun alussa hollantilaiset kävivät Balilla veristä valloitussotaa ja teurastivat tehokkailla moderneilla tuliaseillaan viimeiseen mieheen ja myös naiseen paikalliset hallitsijat ja heidän hoviväkensä ja armeijansa, jotka yrittivät puolustaa maataan keskiaikaisilla miekoilla, keihäillä ja kilvillä. Ihmisten murhaaminen ei riittänyt, palatsit ja muut kauniit vanhat rakennukset piti vielä rosvota ja hävittää maan tasalle. Taas kerran miettii, kummalla puolella olivat siirtomaa-aikana villit ja raakalaiset. En mielelläni ajattele, että 1600-luvun hollantilainen taide, jota arvostan, kuvaa indonesialaisten hiellä ja verellä maksettuja ylellisyystavaroita, asuntoja ja elämänmuotoa.

Pieni lohdutus tulee siitä, että 1600- ja 1700-luvulla käyty maustekauppa ei ollut niin tuhoisaa Indonesian taloudelle, väestölle ja kulttuurille kuin myöhempi kehitys. Kun mausteiden kansainvälisen kaupan laantuminen kaatoi Itä-Intian kauppakomppanian, Hollannin valtio otti alueen haltuunsa 1816 ja siitä se epäreiluus vasta alkoikin. Perinteinen maanviljelysjärjestelmä hävitettiin, itsenäiset viljelijät muutettiin käytännössä maaorjiksi ja pakotettiin kasvattamaan riisin ja muiden elintarvikkeiden sijasta teetä ja kahvia siirtomaaherrojen omistamilla plantaaseilla. Emämaa ja pieni paikallinen eliitti käärivät voitot, muut vaipuivat köyhyyteen.

Nyky-Indonesian kirjallisuuden grand old man Pramoedya Ananta Toer on sanonut, että Indonesiasta tuli kipinä, joka hävitti lopulta koko siirtomaajärjestelmän. Kipinän sytytti hollantilainen siirtomaavirkamies Eduard Douwes Dekker. Hän kirjoitti nimimerkillä Multatuli vuonna 1860 romaanin nimeltä Max Havelaar, joka arvosteli terävästi Alankomaiden riistoon perustavaa kahvintuotantoa Indonesiassa. Kirja herätti suurta huomiota ja sai eurooppalaiset näkemään, minkä päälle heidän hyvinvointinsa oli rakennettu. Paheksunnasta huolimatta kesti kauan purkaa sortosysteemi. Nykyään täytyy pitää huolta, että se pysyisi poissa eikä hiipisi takaisin toisessa muodossa. Reilulle kaupalle on jatkuva tilaus.

Max Havelaar on muuten tuttu meidän Reilun kauppamme sisartavaramerkin nimenä. Alankomaissa 1988 perustettu Stichting Max Havelaar kuuluu suomalaisen Reilun kaupan edistämisyhdistyksen tavoin Reilun kaupan kattojärjestöön FLO:hon. Suomessakin voi ostaa Max Havelaar -merkkistä reilusti tuotettua teetä ja kahvia.

Kirjoittaja Reilun kaupan lähettiläs Virpi Hämeen-Anttila


Bookmark and Share

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: