Skip to content

Jalkapallon pelaaminen tuo toivoa kehitysmaiden lapsille

11.02.2010 -
by

Olen pelannut jalkapalloa ihan pienestä saakka. Lapsuuteni kotimaassa Keniassa potkin palloa jo alta kouluikäisenä ja myöhemmin koulussa ala- ja ylä-asteella. Pelasin jalkapalloa myös Nairobin yliopistossa, jossa minulla oli mahdollisuus opiskella yhden vuoden ajan.

Sen muistan, että kotikylässäni Segerossa pelasimme pikkupoikina jalkapalloa joka ilta. Pelasimme keskenämme ja välillä toisten kylien joukkueita vastaan. Minä pelasin hyökkääjänä numerolla 11.

Jalkapallo merkitsi paljon meille Segeron kylän pojille. Se opetti meille suvaitsevuutta, sillä kaikkien kanssa oli tultava toimeen – sekä oman kylän että muiden kylien poikien kanssa. Jalkapallon pelaaminen on yhdessä tekemistä. Siinä on vain yksi pallo, jota parikymmentä poikaa haluaa potkia. Yhteisöllisyys on tärkeää Keniassa. Siinä missä Suomessa puhutaan aina ”minusta” ja ”teistä”, Keniassa puhutaan ”meistä”.

Pelaaminen opetti meille myös toisten kannustamista, vastuun ottamista ja itsen ja toisten kunnioittamista. Opimme jakamaan sekä pettymykset hävityistä otteluista että onnistumisen ilon, kun joku joukkueestamme teki maalin. Minusta jalkapallon pelaaminen opetti myös ottamaan vastaan pettymyksiä. Ihminen voi kaatua yhdeksän kertaa maahan ja nousta sieltä uudelleen potkimaan palloa ja menemään eteenpäin.

Itse pallot olivat lapsuudessani arvokkaita esineitä. Ylä-asteella koulussa pelattiin oikealla jalkapallolla. Mutta silloin kun pelasimme iltaisin kylän hiekka-aukiolla, käytimme itse tekemäämme palloa. Jalkapallon pystyy tekemään muovipusseista, jotka sidotaan palloksi narulla. Näillä palloilla pystyi ihan hyvin pelaamaan. Naru kesti kerrallaan kolmesta neljään viikkoon.

Me emme harmitelleet, että meillä ei ollut kunnollisia nahkajalkapalloja. Kaikkeen sopeutuu. Me olimme todella luovia lapsia ja rakensimme itse kaiken. Pelasimme ilman kenkiä, ja maalit merkittiin kahdella kivellä. Suomessa lapsille ostetaan aina uusi lelu, kun vanha menee rikki. Minusta suomalaislapsia kannattaisi opettaa luovaan leikkimiseen. Jos kaikki tehdään aina lapselle valmiiksi, niin hänen voi olla vaikea keksiä ratkaisuja aikuisena, kun vastaan tulee haasteita.

Oma kaksivuotias poikani on vielä liian pieni kokeilemaan jalkapalloa, mutta minulla on World Visionin kautta Keniassa kuusivuotias kummilapsi Alex, joka pelaa jalkapalloa. Jos itse ostan vielä joskus jalkapallon, ostan Reilun kaupan jalkapallon, sillä Reilu kauppa antaa kehitysmaiden ihmisille mahdollisuuksia. Jalkapallon pelaaminen taas tuo toivoa kehitysmaiden lapsille. Moni haaveilee huippu-urheilijan urasta, ja pitää huippupelaajia idoleinaan. Niin minäkin tein pienenä.

Reilun kaupan lähettiläs Wilson Kirwa

Bookmark and Share

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: