Skip to content

Teet tullilaboratorion testissä

08.04.2010 -

Useammassakin lehdessä on ollut lyhyt STT:n sähke luomu- ja Reilu kauppa-sertifioidusta Qi-teestä, joka on vedetty myynnistä liian suuren heksaklooribentseenipitoisuuden (HCB) takia.

Alun perin asiasta kertoi Kuluttaja-lehti tammikuun numerossaan. Lehti antoi tullilaboratoriolle toimeksiannon tutkia eri teelaatuja, ja nyt uutisissa olevasta teestä löytyi HCB:tä. Tullilaboratorion tutkimuspäällikkö Kalevi Siivinen toteaa lehdessä, ettei teen juomisesta aiheudu vaaraa, sillä pitoisuus oli niin pieni. Siivisen mukaan esimerkiksi liha on suomalaisille luultavasti suurempi HCB:n lähde, sillä lihassa HCB:tä saa olla enemmän kuin mitä lehden testaamasta teestä löytyi. Lihassa sallitaan kymmenen kertaa suuremmat pitoisuudet kuin teessä.

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira teetti tullilaboratoriolla oman tutkimuksensa samasta teestä Kuluttaja-lehdessä julkaistun testin jälkeen. Soitin asiaa Evirassa hoitavalle Ulla Kahlströmille, ja hänen mukaansa Eviran testaama tee on ”samaa tavaraa”, eli pitoisuudet ovat samaa luokkaa kuin Kuluttaja-lehden testissä. Myöskään Kahlströmin mukaan tuotteesta ei ole kuluttajille haittaa, sillä pitoisuus oli hyvin pieni ja HCB on rasvaliukoinen aine, joka liukenee huonosti teeveteen.

Pieni pitoisuus ei kuitenkaan tee asiaa Reilun kaupan näkökulmasta merkityksettömäksi, sillä Reilun kaupan tuotannossa ei saa käyttää lainkaan HCB:tä. Reilun kaupan tuotannolle säädetyt ympäristökriteerit eivät ole kuitenkaan yhtä tiukat kuin luomussa. Ne eivät kiellä esimerkiksi sitä, että kemikaali joutuisi teehen aiemmin saastuneesta maaperästä.

Valvontayhtiö FLO-CERT tarkistaa tiloille tekemillään valvontavierailuilla, ettei HCB:tä ja noin sataa muuta kiellettyä kemikaalia käytetä. FLO-CERT tarkisti myös Qi-teen erikseen saatuaan tietää Kuluttaja-lehden testituloksista. Valvontayhtiö päätyi tutkimuksissaan siihen, ettei kemikaalia ole käytetty viljelyn yhteydessä, eikä Reilun kaupan kriteereitä ole siten rikottu. Myös tullilaboratorion mukaan HCB säilyy maaperässä pitkään, ja se on siten voinut päätyä teehen valmiiksi saastuneesta maaperästä.

Toivottavasti lehdet selvittävät vielä asiaa nyt nähtyjä lyhyitä sähkeitä syvällisemmin. Vaikka viranomaiset sanovat aivan päinvastaista, tähän mennessä nähdyistä lehtijutuista kun voisi päätellä, että kyseisestä teestä voisi olla kuluttajille vaaraa. Sekin olisi varmasti kuluttajia kiinnostava tieto, onko eri sertifiointijärjestelmien kriteereitä rikottu vai ei. Ainakaan Reilun kaupan kriteerien kohdalla näin ei siis ole.

Janne Sivonen,
Reilun kaupan edistämisyhdistyksen viestintäpäällikkö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: