Skip to content

Suunnitelmia eläkepäiville?

15.04.2010 -

Parhaat ja pahimmat työpaikat taitavat olla niitä, missä työn tekeminen on niin hauskaa ja motivoivaa, ettei sitä meinaa malttaa lopettaa työpäivän päätyttyäkään. Huolestuttavaksi homma käy kuitenkin silloin, kun innokas järjestötyöläinen onnistuu agitoimaan agendansa taakse koko perheen ja suvun.

Perheessämme on ihan normaalia, että Porissa asuvat isovanhemmat soittavat viikoittain paitsi jutellakseen lapsenlapsensa kanssa myös käydäkseen läpi Porin seudun Reilua kauppaa käsittelevät mediaosumat. Mediakatsaus voi joskus olla laajempikin: viime lauantaina meille resitoitiin Porista käsin puhelimessa myös aamun Hesarissa ollut Reilun kaupan kultaa ja kasvulukuja käsitellyt uutinen. Hieno juttu ja kuvalla, koko melkein neljäsosasivu.

Isovanhemmat eivät ole ainoita, joita Reilun kaupan kärpänen on purrut. Eurajoella pienessä kylässä asuva isomummo on tehnyt aktiivista vaikuttamistyötä seurakunnassa ja muistaa kauppalistaan kirjoittaa, että tämä ja tämä tuote pitäisi sitten saada Reilu kauppa -sertifioituna. Isomummon ehdoton suosikkituote on Reilun kaupan pikakahvi.

Mutta auta armias, jos mediassa esiintyy pientäkään Reilua kauppaa koskevaa kritiikkiä. Silloin soi Vartialan perheen mediatoimistossa puhelin kuumana. Sukulaisten kiivas kysymystulva on oivaa harjoitusta – siinä jäävät pahimmatkin missiojournalistit kakkossijalle. Kyllä, kyllä sitä teetä uskaltaa vielä juoda ja ei, ei ole meidän kriteereitä rikottu.

Kolmivuotias tyttäreni on oppinut nopeasti äidin ja muiden sukulaisten tavoille. Saatuaan joululahjaksi uudet Tatu ja Patu -kirjat hän bongasi niistä ensimmäiseksi kuvituksen seassa olleen Reilun kaupan omenan. Myös junassa koettiin riemun hetkiä, kun lastenvaunun kirjahyllystä löytyi Risto Räppääjän elokuvakirja, jossa Pakastaja Elvi on pukeutunut Meiran Reilu -kahvipusseista tehtyyn essuun. Kotona paistettiin kaurapuurosta ekojälkiruokaa Kenneth Oker-Blomin ohjeen mukaan. Hymy oli herkässä, kun pienet taikinasormet löysivät vielä keittokirjastakin Reilun kaupan merkin.

Kaipa sitä oma ja sukulaisten innokkuus jossain vaiheessa vähenee, kun aikaa kuluu. Huolestuttavaa kuitenkin on, että allekirjoittanut on viettänyt Reilun kaupan parissa jo kohta kahdeksan vuotta ja näyttää siltä, että vauhti koko ajan vaan kiihtyy. Täytynee siis pistää hihat heilumaan, jotta pääsee joskus viettämään eläkepäiviä purjehtimisen tai puutarhanhoidon parissa. Nekös ne olivat ne tärkeät asiat sitten kun maailman isoimmat ongelmat on ratkaistu?

Kirjoittaja Reilun kaupan edistämisyhdistyksen järjestö- ja kuntayhteyksien päällikkö Sonja Vartiala


Bookmark and Share

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: