Skip to content

Puuvillasta

28.10.2010 -

Puuvilla on kaunis, hyödyllinen ja kaikin puolin ihana kasvi. Puuvillantuotanto voi kuitenkin olla – ja on! – viljelijöille ja ympäristölle todella haitallista. Puuvilla on tuote, jossa Reilua kauppaa tarvitaan erityisesti.

Kehitysmaiden tuottajat tarvitsevat Reilun kaupan takuuhintaa kilpaillessaan vaikkapa Yhdysvalloissa tuotetun, tukiaisin tuetun puuvillan kanssa. Lapsityövoimakysymykset pulpahtelevat kehitysmaiden puuvillapelloilta meidän suomalaiskuluttajienkin todellisuuteen aika ajoin, joten Reilun kaupan kriteerit ovat tärkeät tästäkin näkökulmasta.

Ja sitten on ympäristö. Vain muutama prosentti maailman viljelyalasta käytetään puuvillan tuotantoon, mutta siellä kulutetaan jopa kymmenesosa planeetallamme käytetyistä torjunta-aineista. Siihen nähden, kuinka mukavalta ja puhtaalta puuvilla tuntuu ihoa vasten, on hirvittävää ajatella, kuinka paljon sen tuotannossa on läträtty kemikaaleilla.

Onneksi Reilun kaupan kriteereihin kuuluu piiiitkä lista vahingollisista kemikaaleista, joita ei saa käyttää viljelyssä. Lisäksi tuotannossa sallittuja kemikaaleja käytetään, käsitellään ja varastoidaan varovaisesti. Ainoastaan koulutetut henkilöt saavat käsitellä kemikaaleja eikä niitä saa ruiskuttaa jokien tai muiden merkittävien vesilähteiden yli.

Puuvillantuottajia kannustetaan Reilussa kaupassa mahdollisimman luonnonmukaiseen viljelyyn. Maaperän suojelu kuuluu ympäristökriteereiden tärkeimpiin tavoitteisiin: eroosion estäminen ja maan hedelmällisyyden lisääminen. Maan merkitystä pienviljelijöille ei voi liioitella.

Reilun kaupan puuvillaa tuottavat ainoastaan perheviljelijät eli järjestelmään ei hyväksytä ollenkaan suurtiloja. Viime vuoden Reilun kaupan viikoilla sain kunnian tavata kamerunilaisen puuvillanviljelijän Gadjere Oumaroun. Matkalla Nanson Nokian-tehtaalta takaisin Helsinkiin puhuimme paitsi siitä, miten Reilu kauppa oli muuttanut hänen elämänsä, myös hänen peltojensa hyvinvoinnista.

Gadjere kertoi luopuneensa Reilun kaupan kriteereissä kiellettyjen kemikaalien käytöstä siirryttyään viljelemään sertifioitua puuvillaa. Lannoitteena hän alkoi käyttää esimerkiksi puiden lehtiä. Haitallisimmista kemikaaleista luopumisen jälkeen maa rupesi voimaan paremmin, ja heinäsirkat ja linnut alkoivat taas viihtyä Gadjeren mailla.

Kun kiskon päälleni Reilun kaupan puuvillasta valmistetun paidan, kuulen heinäsirkkojen siritystä, lintujen laulua ja puiden lehtien kahinaa. Luulen myös kuulevani, kuinka madot möyrivät pehmeässä mullassa. Mutta ehkä sitä ei voi ihmisenkorvilla kuulla, se pitää vain tietää.

Lue Gadjere Oumaroun elämästä.

Reilun kaupan viikolla on uusi kilpailu joka päivä. Tänään voit voittaa pehmeän paketin Finlaysonin värikkäitä Reilu-kylpy- ja käsipyyhkeitä koko perheelle!

Kirjoittaja on Reilun kaupan edistämisyhdistyksen tiedottaja Meri Savonen


Bookmark and Share

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: