Skip to content

Reilun kaupan järjestelmä kehittyy kansainvälisesti

16.09.2011 -

Fairtrade International kehittää jatkuvasti toimintaansa, jotta järjestelmä palvelisi mahdollisimman hyvin kehitysmaiden viljelijöitä ja palkkatyöntekijöitä.

Vuoden tähänastisista muutoksista suurin tapahtui heinäkuussa, kun uudet – erityisesti viljelijöiden valtaa lisäävät – kriteerit otettiin käyttöön. Tavoitteena on voimauttaa viljelijöitä ja siirtää heille entistä enemmän päätösvaltaa sellaisissa asioissa, jotka koskevat viljelijöiden oman yhteisön kehittämistä.

Aiemmin viljelijäosuuskunnilta vaadittiin, että ne saavuttavat tietyn tason kaikilla eri Reilun kaupan osa-alueilla, kuten ympäristönsuojelussa ja työolojen parantamisessa. Uudet kriteerit antavat viljelijöille enemmän valtaa, koska he voivat nyt panostaa eniten siihen kehitysprojektiin, jonka kokevat tärkeimmäksi yhteisölleen.

Tietysti Fairtrade International edelleen silti velvoittaa viljelijät sitoutumaan aina tiettyihin Reilun kaupan perusperiaatteisiin, kuten lapsityövoiman hyväksikäytön ehdottomaan kieltoon ja Reilun kaupan lisän maksamiseen.

Fairtrade International on myös tarkastanut tuotteiden takuuhintoja. Reilun kaupan tuotteista maksettu minimihinta on yksi järjestelmän tärkeimmistä hyödyistä, etenkin tuotteissa, joiden markkinahinnat heittelehtivät rajusti. Hyvä esimerkki on kahvi, jonka markkinahinta on nyt korkeimmillaan 14 vuoteen, vaikka vain muutama vuosi sitten kahvin markkinahinta putosi niin alhaiseksi, että Reilu kaupan tuottajat saattoivat saada takuuhinnan ansiosta jopa kolminkertaisen hinnan tuotteestaan tavalliseen kahviin verrattuna. Vastauksena kahvin hinnan huimalle nousulle Fairtrade International otti huhtikuusta 2011 käyttöön uudet kahvinviljelijäyhteisöille suunnatut toimenpiteet. Näihin kuului muun muassa turvaverkon kehittäminen kahvinhinnan äkillisen putoamisen varalta, selkeimmät säännöt sopimuksille, hinnalle ja toimitukselle sekä kahvin takuuhinnan ja Reilun kaupan lisän nostamisen.

Reilun kaupan tuotteiden yhtenäinen brändi on tärkeä, jotta kuluttajat löytävät tuotteen eri maista ja voivat olla varmoja niistä periaatteista, joilla se on tuotettu. Samaten myytävien tuotteiden määrän kasvattaminen on tärkeää, jotta viljelijät ja heidän yhteisönsä saisivat järjestelmästä mahdollisimman suuren hyödyn.

USA:ssa toiminut TransFair on päättänyt siirtyä pois kansainvälisestä Reilun kaupan järjestelmästä, koska se haluaa ottaa käyttöön omat, Reilua kaupasta hieman poikkeavat kriteerit toiminnalleen. TransFair on tähän asti toiminut Reilun kaupan periaatteilla Yhdysvaltojen markkinoilla, vaikkakin suhteellisen itsenäisesti eri nimeä käyttäen ja erilaisen merkin alla. TransFairin päätös eri suuntaan lähtemisestä jättää Reilun kaupan kansainväliselle järjestölle Fairtrade Internationalille mahdollisuuden vahvistaa omaa läsnäoloaan Yhdysvaltojen markkinoilla. Järjestö uskoo USA:n markkinoiden tarjoavan valtavasti potentiaalia Reilun kaupan tuotteiden kysynnän kasvattamiselle. Euroopassa jo tuttu Reilun kaupan sertifiointimerkki tulee siten tulevaisuudessa näkymään aiempaa vahvemmin myös Yhdysvaltojen markkinoilla.

Fairtrade International suunnittelee kasvattavansa toimintaansa myös raaka-aineiden viljelyn sertifioimisen ulkopuolelle. Tällä hetkellä käynnissä on viisi tekstiilialan pilottiprojektia, joiden avulla pyritään löytämään paras mahdollinen tapa parantaa tekstiilityöntekijöiden työoloja Reilun kaupan puuvillasta valmistettujen tuotteiden tuotantoketjussa. Projektissa kerätään paikallisista oloista kattavasti tietoa, jonka pohjalta Fairtrade International määrittelee, minkälaiset kriteerit olisivat käytännössä mahdolliset ja hyödyttäisivät tekstiilialan työntekijöitä eniten.

Kirjoittaja on Reilun kaupan edistämisyhdistyksen viestintä- ja markkinointipäällikkö Suvi Reijonen.

No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: