Siirry sisältöön

Reilun kaupan viikkoa vietettiin Veikkauksessa

14.12.2011 -

Reilun kaupan viikolla Veikkauksen toimipisteissä nautittiin reilua kahvia, henkilöstöravintolassa ihasteltiin Reilun kaupan ruusuja ja maustetunnistuskisassa vedettiin eettisesti tuotetut mausteet nenään

Veikkaus lähti mukaan Reilun kaupan edistämisyhdistyksen Reiluus saapuu työpaikalle -kampanjaan ensimmäisten joukossa. Veikkaus haluaa edistää eettisyyttä ja kestävää kehitystä, ja Reilun kaupan viikko on hyvä ja innostava tapa kertoa aiheesta ennen kaikkea henkilöstöllemme ja tietenkin myös sidosryhmillemme.

Lokakuista Reilun kaupan viikkoa vietettiin Veikkauksessa monin tavoin. Henkilöstön ruokalassa oli viikon ajan katseltavissa Reilun kaupan tuotteista ja niiden viljelijöistä kertova valokuvanäyttely ja pöytiä koristivat Reilun kaupan ruusut. Aamu aloitettiin eettisesti ja viikon ajan nautittiin luomupuuroa. Veikkauslaiset testasivat hauskassa reiluustestissä reiluutensa ja sijoitus oli 29 – joten parannettavaa vielä riittää.

Keskiviikkona pidettiin tuotetunnistuskisa, jossa tuoksuteltiin Reilun kaupan mausteita ja kisailtiin maustetietämyksellä nenän avulla. Tarkkanenäisin veikkauslainen tunnisti sokkona viidestä mausteesta peräti neljä. Tuoksuteltavina olivat kaneli, kardemumma, neilikka, inkivääri ja juustokumina. Tunnistaisitko itse nämä mausteet pelkän hajuaistin perusteella?

Olemme juoneet Veikkauksessa Reilun kaupan kahvia ja teetä jo vuosia. Lisäksi meillä on silloin tällöin tarjolla Reilun kaupan hedelmiä ja muita tuotteita. Meillä on ollut myös Reilun kaupan tuote-esittelyjä. Tänä vuonna tarjosimme henkilöstölle reilusti tuotettua, raikasta Starbucks-maitokahvia, joka sai erittäin hyvää palautetta työntekijöiltä.

Reiluus saapuu työpaikalle -kampanja ja Reilun kaupan viikko ovat hyvä tapa sitouttaa omaa henkilöstöä yrityksen arvoihin ja välittää tärkeitä arvoja myös ulospäin. Vastuullisuus ja oikeat teot vahvistavat myös positiivista yrityskuvaa. Reilua kauppaa voi yrityksessä edistää pienikin porukka: Veikkauksessa toimintaa pyörittää Ekotiimi, ja Reilun kaupan viikko on yksi Ekotiimin alkuperäisistä tempauksista. Reilun kaupan viikon lisäksi Veikkaus on osallistunut muun muassa Energiansäästöviikoille ja Earth Hour -tapahtumaan.

Suosittelen lämpimästi myös muille yrityksille osallistumista kampanjaan. Veikkauksen arvoissa eettisyys on vahvasti mukana – ja se saa näkyä ja kuulua sekä Reilun kaupan viikolla että ympäri vuoden!

Ympäristöohjelmamme mukaan ympäristöasiat ja kestävä kehitys otetaan huomioon kaikessa toiminnassamme. Veikkauksen tarkoituksena on myös tuoda iloa elämään. Veikkauksen tuotto luovutetaan kokonaisuudessaan kaikkien suomalaisten hyväksi. Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa viikoittain noin 9 miljoonaa euroa liikunnalle, taiteelle, tieteelle ja nuorisotyölle.

Kirjoittaja on Veikkauksen yhteiskuntavastuukoordinaattori Katriina Sahala.

About these ads
Ei vielä kommentteja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

%d bloggers like this: