Skip to content

Elämää Tadžikistanissa

24.05.2012 -

Suomesta käsin katsoessa tuntuu, että Keski-Aasia on jokseenkin unohdettu maailmankolkka. Kun kerroin lähteväni European Voluntary Humanitarian Aid Corps -vapaaehtoisohjelman kautta työskentelemään puoleksi vuodeksi Suomen Punaisen Ristin tukemaan hankkeeseen Tadžikistaniin, sain lähes poikkeuksetta selittää, missä maa sijaitsee. Ja tunnustettakoon: itsekin jouduin tarkistamaan pääkaupungin nimen kartasta.

Myös liikenneyhteydet maahan tukevat käsitystä siitä, että täällä ei liiemmin liiku ulkomaalaisia, ainakaan   avustustyöntekijöiden lisäksi. Pääasiallinen liikenneyhteys Eurooppaan – tai sen puoleen mihin muualle tahansa päin maailmaa – on kaksi kertaa viikossa Istanbuliin lentävä kone. Tullessani maaliskuussa tuntui myös olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että koneet olivat myöhässä Tadžikistanin sääolojen vuoksi.

Eläminen Tadžikistanissa on kuitenkin osoittanut varsin kiinnostavaksi. Ensimmäisen yllätyksen tarjosi pääkaupunki Dushanbe: vaikka kaupunki on asukasmäärältään Helsingin kokoinen, tuntuu se lähinnä leppoisalta pikkukaupungilta. Toki täällä on joukko hallintorakennuksia ja keskiaasialaiselle pääkaupungille tyypillisiä monumentteja, mutta myös paljon vihreää, puistoja ja puiden reunustamia katuja. Kävellen pääsee jo pitkälle, ja pääkatua ylös alas köröttelee joukko johdinautoja, busseja, minibusseja ja epävirallisia autoja, jotka ottavat numerokyltit piiloon aina liikennepoliisien kohdalla. Torilta saa kaikkea maan ja taivaan väliltä: hedelmiä niin tuoreina kuin kuivattuna, pyöreitä ja keskeltä koristeltuja tadžikkileipiä, värikkäitä villasukkia ja käyttötavaroita. Jos mukaan ei lasketa liikennettä – poukkoilevat minibussit ja kadulle syöksyvät jalankulkijat tekevät päivittäisestä työmatka-ajamisesta välillä varsin mielenkiintoista – on kaupungista ja sen asukkaista helppo pitää.

Oikea Tadžikistan löytyy kuitenkin pääkaupungin ulkopuolelta. Tämä Tadžikistan on suurelta osin vuoria, mutkaisia teitä ja vuoristokyliä. Tästä Tadžikistanista löytyy niin maan kauneus kuin haavoittuvuuskin: vuoret eivät tarkoita vain upeita maisemia, vaan myös lumi- ja maanvyöryjen riskiä lukuisissa kylissä. Kauniit kylät ovat samoja, joista lasten täytyy kulkea alas kouluihin pitkin huonokulkuisia vuoristoteitä. Tadžiknaisten värikkäiden mekkojen taakse kätkeytyy myös sukupuolten epätasa-arvoa, tosin vaihdellen alueelta toiselle: siinä kun toisaalla naiset ovat aktiivisesti mukana työelämässä ja vaikkapa kylien päätöksenteossa, toisaalla miehet ja naiset eivät voi kokoontua samoissa tiloissa.

Tämä haavoittuvuus on juuri se syy, miksi Suomen Punainen Risti työskentelee yhdessä Tadžikistanin Punaisen Puolikuun kanssa: vähentääkseen luonnononnettomuuksien riskiä, parantaakseen kylien terveysoloja, tukeakseen kestävien paikallisten ja kansallisen tason auttamisrakenteiden kehittämistä. Toisaalta samat syyt tekevät Tadžikistanissa työskentelystä myös haastavaa: toiminnot lykkääntyvät helposti, kun tiet ovat poikki tai sääolosuhteet estävät kulkemisen. Toisilla alueilla saamme myös jatkuvasti miettiä keinoja, joilla mahdollistaa naisten osallistuminen. Sähköpostiyhteyksiin voi luottaa lähinnä keskustoimistolla, yhteydenpito pääkaupungin ulkopuolelle tapahtuu puhelimitse ja käymällä itse paikan päällä.

Oman haasteensa työskentelyyn tuo myös tasapainoilu kolmen kielen välillä. Maan virallinen ja myös hankkeidemme toteutuksessa käytetty kieli on tadžikki, mutta neuvostoaikojen peruna monet puhuvat myös venäjää. Päivittäinen kommunikaatio toimistolla kulkeekin vaihdellen kolmen, jopa neljän kielen välillä: tadžikkollegat keskenään tadžikkia tai venäjää, suomalaiset keskenään suomea, ja kansainvälisenä kielenä sekaisin englantia ja venäjää, puhujan kielitaidosta riippuen.

Vaikka arki Tadžikistanissa koostuu samoista elementeistä kuin Suomessa – töitä, kieliopintoja, ulkoilua, kotiaskareita – on kenttätyössä tietyt etunsa. Työskentelyn tulokset näkyvät suoremmin, tadžikkollegat tuovat työhön uutta näkökulmaa ja opiskeltua kieltäkin voi joka päivä soveltaa käytäntöön.

                                                                                                                            Terhi Paikkala

Kirjoittaja työskentelee Tadžikistanissa Suomen Punaisen Ristin tukemassa yhteisöryhmien kehityshankkeessa osana European Voluntary Humanitarian Aid Corps –pilottiohjelmaa.

Reilun kaupan edistämisyhdistyksen yksi vuoden 2012 kampanjoista on Keski-Aasia teemalla ‘Lähempänä kuin luulitkaan’. Suurlähettilään blogi avasi kirjoitussarjan, jonka avulla tutustumme tarkemmin Keski-Aasian alueeseen erilaisten ihmisten, tarinoiden ja tapahtumien kautta. Keski-Aasiaan kuuluvat Uzbekistan, Kirgisia, Tadžikistan, Turkmenistan ja Kazakstan. Reilun kaupan myötä näiden maiden köyhille viljelijöille avautuu väylä kehitykseen. Reilun kaupan sertifioimia tuotteita alueelta tulee toistaiseksi vain Kirgisiasta ja Uzbekistanista.  Alueella on enemmänkin tarvetta Reilulle kaupalle pienviljelijöiden ja plantaasien työntekijöiden työ- ja elinolojen parantamiseksi sekä ympäristön hyvinvoinnin kannalta. Potentiaalisia Reilun kaupan tuotteita alueelta olisivat mm. puuvilla sekä erilaiset hedelmät ja pähkinät.

No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: